Eroneuvonta parisuhteen päättyessä

Myötäonnen eroneuvonnassa lähdetään liikkeelle siitä kohdasta eroa, jossa olet tai olette. Joskus ero uhkaa parisuhdetta ja tulee valtava tarve löytää yhteinen sävel, tuli ero tai ei. Joskus eroa pohditaan pitkäänkin yksin. Joskus ero tulee yllätyksenä ja tuntuu, että se vetää pohjan pois elämältä. Lapsiperheen vanhempien erossa eron jälkeinen vanhemmuus herättää kysymyksiä.

Sain työkaluja jaksamiseeni ja ajatusmallien muuttamiseen.

asiakaspalaute

Eroneuvontaan voit tulla juuri siinä kohtaa kuin koet tarvetta lämpimälle ja luottamukselliselle kohtaamiselle. Eroneuvontaan voi tulla yksin tai jos mahdollista, myös yhdessä kumppanin kanssa.

Ota rohkeasti yhteyttä, jo yksi ohjauskerta voi tuottaa oivalluksia haluttuun muutokseen, tuoda lohtua ja keinoja selviytyä erosta eteenpäin. Käytännössä ero on aina kriisi, joka vaatii perusteellista läpikäyntiä.

Eroneuvonnan menetelmät

Ohjaus on ratkaisu- ja voimavarakeskeistä, mentalisaatiota tukevaa ja käytän työssäni ratkaisukeskeisen valmennuksen opintojen myötä valmentajan osaamistani. Lasten erovertaisryhmien ohjaaminen on antanut minulle ohjaukseen valtavasti osaamista nostaa myös lasten näkökulmaa erokeskusteluun. Minulla on myös mahdollisuus käydä läpi eroseminaareistaan tutun psykologi Bruce Fisherin oppia parisuhteen käsikirjoituksesta ja tarkastella sitä kanssasi.

Kokemukseni eroauttamistyöstä ensin vertaisvapaaehtoisena, sen jälkeen työstäni eroauttamisen hankkeessa ja koulutettuna parisuhdeohjaajana on antanut minulle eväitä kohdata erilaisia eroja. Tärkeintä on, ettet jää yksin.

Oon iloinen, että sun kaltainen avoin ja valoisa ihminen on eroauttamisessa mukana! Silloin kun ihmisillä on vaikea elämäntilanne on arvokasta, että apua tarjoaa henkilö joka itse suhtautuu elämään valoisasti ja elämästä nauttien. Tällaisesta työntekijän arvomaailmasta hyötyy myös asiakas paljon ja saa malliesimerkin siitä kuinka vaikeudetkin voi kääntää voitoksi.

eroauttamisen webinaarin kuulija

Eroneuvonnan toteutus ja hinta

Ohjaukset voidaan toteuttaa etäyhteydellä turvallisessa doxy.me palvelussa, lähitapaamisena Kotkassa Myötäonnen asiakastilassa, Kotkan kauniissa puistoissa tai merellisessä luonnossa liikkuen.

Hinta (hinta sisältää alv 24%):

Ensimmäinen tutustumiskäynti -40% alennuksella 60 min 45€

60 min 75 €