Kouluttajaksi tai puhujaksi

Parisuhde on sen osapuolille parhaimmillaan suurin voimanlähde arjessa. Parisuhteeseen tulee kuitenkin kiinnittää huomiota ja sitä tulee vaalia, jotta rakkaus, turva, lämpö, kipinä, luottamus ja keskinäinen kunnioitus säilyvät arkielämän myllerryksessä.

Koulutan ja puhun parisuhteen teemoista, esimerkiksi Parisuhteen palikat -työkalun pohjalta.

Eroon liittyvissä asioissa olen puhunut paljon etenkin vanhempien eroihin ja yhteistyövanhemmuuteen liittyvistä teemoista.

Puhujana olen positiivinen, lämmin, rohkea ja kannustava, vaikka aihe koettaisiin vaikeaksikin. Oma kokemus vanhemmuudesta, myös sijaisvanhemmuudesta ja uusperhevanhemmuudesta, eroista ja parisuhteen haasteista tuovat voimaa ja vahvuutta nostaa asioita puheeksi.

Kysy rohkeasti puhujaksi niin mietitään, voisinko olla juuri teidän tarpeeseen sopiva puhuja.